Viipottajien kotisivut ~

~ Kesyhiiriä rakkaudella ~

Etusivu

TERVETULOA VIIPOTTAJIEN KOTISIVUILLE !

 

Olet juuri saapunut pienen hiirulani kotisivuille, tervetulloo!

Pienimuotoinen kasvatukseni sai alkunsa vuoden 2009 keväällä, jolloin hiirulaamme saapui ensimmäiset jalostukseen tarkoitetut asukit. Ensimmäinen poikueemme syntyi (jos en nyt ihan väärin muista)  11.9.2009, jolloin vanhempina toimivat cc-naaraani Dumle, sekä senhetkisen kasvatuskumppanini Miran banded-uros Romeo. Ensimmäinen oma kasvattama poikue vei sydämeni kokonaan, joten yhteen poikueeseen ei tyydytty, vaan uusia jalostuseläimiä hankittiin ja poikueita syntyi lisää. Tähänmennessä poikueita on syntynyt 5, mutta 2010 vuoden Helmikuun lopulla astutettiin meidän hiirulassa kaksi naarasta, sekä lilac-naaras, joka on sijoituksessa Kuortissa. Kasvatamme hiiriä lemmikeiksi, sekä (ruoka)kasvatukseen. Näyttelyeläimiä meiltä ei siis löydy. Poikueisiin syntyy cc, black, lilac, bew ja sable - hiiriä. Muitakin värejä kannattaa kysellä. Turkkimuunnoksena lk, kikkura ja mielenvirikkeenä pk.

TILOISTANI ym pienen pientä:

Kesyhiireni asustavat pääasiassa smart-bokseissa, joissa pyrin tarjoamaan niille kaikkia mahdollisia virikkeitä, mm. kaivelua, tunneleita ym. Muutama perheenjäsenen hiiri asustaa hamstereille tarkoitetussa kerroshäkissä, jossa on siis kaikenlaista sokkeloa, putkeä ja piilopaikkaa. Hiiret asustavat omassa makuuhuoneessani, sillä joidenkin ihmetykseksi, itse en haista niitä ollenkaan. Onneksi huone on tilava ja haju ei leviä sieltä muualle taloon, jotta uskaltaa välillä vieraitakin pyytää.. Merkitsen bokseihin hiirien nimet, sukupuolet, värit ja astutettujen, raskaana olevien, imettävien boksit on eristetty omalle pöydälle. Kaikki hiiret saavat jonkinlaista käsittelyä jokapäivä. Muumuassa silloin, kun siivoan boksit, tarkastan hiirten kunnon tai päästän jaloittelemaan. Kirppuikäisiä ja muita poikasia käsittelen useamman kerran päivässä ja päästän jaloittelemaan omalle jaloittelupaikalleen. Hiiret jaloittelevat pääasiassa sängyllä, tietokonepöydällä tai pahvilaatikoiden pohjilla, jossa on sitten kaikkea mukavaa tekemistä.

Hiireni syövät mouse nature - nimistä ruokaa, joka ei lihota ja maistuu kaikille! Ruokapussi on harmikseni erittäin pienikokoinen ja kallista, joten lisänä hiiret syövät jyrsijöiden jyväsekoitusta ja tuoreruokaa.

* KUVIENI KOPIOINTI KIELLETTY!

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali (c) Salla.

-

 

UUTISET / PÄIVITYKSET:

31.1.2010 –> POIKUEET

 

UUTISET:

17.3 —> 3 uutta asukkia kotiutunut.

17.3 —-> Länttinaaraat alustavasti varattu!

 

 

(c) Salla.